Mannerheimintie 7

Postilakko Peruuntui Uutiset

Mannerheimintie 7

Hyvät toimitukset, järjestämme medioille tiedotustilaisuuden koronavirustilanteesta tiistaina 20.10. klo 10.30. Tilaisuudessa.

Tuontirajat Viro Uppokeitin Taloudellisin (sähköllä toimivista) olisi varmaan pienimassainen uppokeitin, eli upotettava vastus. Sen voisi laittaa vaikka Aromipesässä olevaan kattilaan. Vaihtoehtoisille voisi suositella voitelematonta tuulimyllyn laakeria, joka kuumetessaan keittäisi kahvi(tai tee)kupposen sopivasti muotoillussa astiassa. Aloitan aamuni usein paistetuilla munilla ja parsalla, mutta eräs aamu kehittelin tästä munista ja parsasta vieläkin herkumman ruoan – paistoin parsat, uppokeitin munan

Suomen Yrittäjien uusi puheenjohtaja on Petri Salminen Keski-Suomesta. Varapuheenjohtajiksi valittiin Anne Niemi.

1080 Helsingin ja Kemin välisen risteilyliikenteen haasteita ovat esimerkiksi pitkä matka ja matka-aika, jäätilanne sekä tax freen. Helsingin ja Kemin välisen risteilyliikenteen haasteita ovat esimerkiksi pitkä matka ja matka-aika, jäätilanne sekä tax freen. Vaasan Kissatalo Uppokeitin Taloudellisin (sähköllä toimivista) olisi varmaan pienimassainen uppokeitin, eli upotettava vastus. Sen voisi laittaa vaikka Aromipesässä olevaan kattilaan. Vaihtoehtoisille voisi suositella

Jää. Libreton Ulla-Lena Lundbergin romaanin pohjalta on kirjoittanut Juhani Koivisto, ja oopperan on säveltänyt Jaakko.

Kutsu: Tiedotustilaisuus koronatilanteesta ti 20.10. klo.

– Hyvät toimitukset, järjestämme medioille tiedotustilaisuuden koronavirustilanteesta tiistaina 20.10. klo 10.30. Tilaisuudessa.

Jää. Libreton Ulla-Lena Lundbergin romaanin pohjalta on kirjoittanut Juhani Koivisto, ja oopperan on säveltänyt Jaakko.

Suomen Yrittäjien uusi puheenjohtaja on Petri Salminen Keski-Suomesta. Varapuheenjohtajiksi valittiin Anne Niemi.

Schiff & Schubert. Sir András Schiff, piano. Haydnin, Beethovenin ja Schubertin musiikkia. Musiikkitalo, konserttisali.

Tapahtumia tiistaina 13. lokakuuta – Menovinkit | HS.fi – Schiff & Schubert. Sir András Schiff, piano. Haydnin, Beethovenin ja Schubertin musiikkia. Musiikkitalo, konserttisali.